Timo Hemmilä

Lean on kuin dekkari - sekava alku, ilmiselvä ratkaisu

Lean perustuu hukan karsimiseen. Hukkaa on kaikki työ, mikä ei lisää asiakkaalle arvoa ja mistä asiakas ei ole valmis maksamaan. Leania voi soveltaa kaikille toimialoille ja kaikkiin toimintoihin.

Kehitän toimintaa siellä, missä kädet liataan ja asiakkaan saama arvo syntyy. Kun ihmiset ymmärtävät, että voivat tehdä vähemmän turhaa työtä ja selvitä sujuvammin tehtävistään, he sitoutuvat työn kehittämiseen. Siksi aloitan kaikki Lean-projektit kertomalla koko henkilökunnalle, miksi tämä tehdään ja pidän huolta, että projektit toteutetaan yhteistyössä eri henkilöstöryhmien kanssa.

Kuulen usein, että saan kaikki henkilöstöryhmät sitoutumaan tosissaan muutoksiin. Lapsuuden uteliaisuus uusiin paikkoihin ja ihmisiin on muuntunut taidoksi, jonka avulla kuulen ja huomaan kehittämiskohteet nopeasti. Lisäksi olen aina pitänyt konkreettisista työn tekemisestä. Ehkä tämä heijastuu aitona kiinnostuksena työprosessien ymmärtämiseen ja muuttamiseen. Lean on kuin dekkari – siinä voi olla sekava alku, mutta lopussa kaikki sanovat, että totta kai, tuohon olikin ilmiselvä ratkaisu!

 

Lean Team Oy

Timo Hemmilä