01.04.2020

Yrittäjät tarvitsevat nyt apua

Koronavirus on aiheuttanut poikkeustilanteen koko Suomeen. Koronaviruksen ehkäisemiseksi on tehty toimenpiteitä, jotka vaikuttavat monen yrityksen talouteen. Muun muassa ihmisten kokoontumisia on rajoitettu, ravintolat ja kahvilat ovat suljettu ja Uudellemaalle matkustamista rajoitetaan. Ihmisten ostokäyttäytyminen on muuttunut, sillä tällä hetkellä ihmisiä kehotetaan pysymään kotona niin paljon kuin mahdollista. Tilanteen epävarmuus vaikuttaa meistä jokaiseen.

Onneksi valtio ja eri tahot ovat heränneet laajalti yritysten auttamiseen. On hienoa nähdä, miten yrittäjyyttä arvostetaan ja miten paljon yhteistyötä on tehty vaikeina aikoina. Myös tavallisten ihmisten auttamishalu on näkynyt selvästi tässä tilanteessa.

Mitä apua yrittäjille on tarjolla?

Kokosimme alle listan eri tahoista, jotka auttavat yrittäjiä tässä tilanteessa.

Business Finland

Business Finland myöntää liiketoiminnan kehitysrahoitusta, joka on tarkoitettu Suomessa toimiville pk-yrityksille (6–250 henkilöä työllistävät) ja midcap-yrityksille, joiden liiketoiminta kärsii koronavirustilanteesta. Rahoitusta voivat saada mm. matkailu, matkailun oheispalvelut, luovat ja esittävät alat sekä kaikki toimialat, joiden alihankintaketjujen toimivuuteen koronavirustilanne on vaikuttanut tai vaikuttamassa. Rahoitusta voidaan myöntää myös kotimarkkinoilla toimiville yrityksille. Lue lisää Business Finlandin rahoituksesta täältä.

ELY-keskus

ELY-keskukset rahoittavat poikkeustilanteessa yrityksiä, joissa työskentelee enintään viisi henkilöä. Yksinyrittäjille koronavirusepidemiasta aiheutuneiden häiriöiden lieventämiseksi tarkoitetun oman erillisen tukimuodon valmistelu on käynnissä. Rahoitusta voidaan myöntää kaikkien toimialojen pienyrityksille lukuun ottamatta maa-, metsä- ja kalatalouden sekä maataloustuotteiden jalostuksen alan yrityksiä. Lue lisää ELY-keskuksen rahoituksesta täältä.

Finnvera

Koronaviruksen aiheuttamassa poikkeuksellisessa tilanteessa Finnvera turvaa pk-yritysten lisääntyneitä käyttöpääomatarpeita ensisijaisesti alkutakauksella, pk-takauksella ja Finnvera-takauksella. Lue lisää täältä.

Verotus

Ennakkoveroihin voi hakea muutosta OmaVerossa. Veroihin (myös alv.), voi hakea maksujärjestelyä OmaVerossa helpotetuin ehdoin, siten että ensimmäinen eräpäivä on kolmen kuukauden päässä. Lue lisää täältä.

Eläkevakuutusyhtiöt

YEL- ja TyEL-maksuihin voi saada nyt 1–3 kk maksuaikaa. Lisäksi yrittäjällä voi olla mahdollisuus käyttää YEL-joustoa. Lisätietoa kannattaa katsoa yrittäjän oman vakuutusyhtiön nettisivuilta.

Vuokranantaja

Nyt kannattaa kysyä vuokranalennusta tai mahdollisuutta siirtää vuokranmaksua.

Oma Pankki

Pankit myöntävät nyt lyhennysvapaata ja pankkien kautta voi saada Finnveran takaamaa lainaa. Myös Finnveran lainaan voi saada lyhennysvapaata.

Yrittäjän työttömyysturva

Hallitus on päättänyt helpottaa freelancereiden ja yksinyrittäjien pääsyä työttömyysturvan piiriin yritysmuodosta riippumatta. Työttömyysetuuden saaminen ei edellytä yritystoiminnan lopettamista. Toimet ovat määräaikaisia ja niiden kesto on kolme kuukautta. Muutos ei ole vielä lainvoimainen, eikä yksityiskohtia tiedetä. Tilannetta pitää siis seurata ja odottaa lisätietoja. Seuraa sivustoa täältä.

Yrittäjien talousapu

Yrityksen talousapua saa myös Yritys-Suomi Talousapu -neuvontapalvelusta, joka auttaa ja neuvoo talous- ja maksuvaikeuksissa olevia yrittäjiä. Puhelinnumero +358 295024880. Lue lisää täältä.

Miten Highline-verkosto auttaa yrittäjää?

Highline Oy on yksityisten, valikoitujen ja itsenäisten konsulttien verkostosta koostuva asiantuntijayritys, joka on toiminut uranuurtajana useilla suomalaisen konsultoinnin ja koulutuksen osa-alueilla.

Annamme apua mm. seuraavilla osa-alueilla:

·         Talousapu: Hans Alander, Markku Litja, Jani Karjalainen, Lasse Karjalainen

·         Hankesuunnittelu ja hakemukset: Teemu Purmonen, Hans Alander, Jani Karjalainen, Paula Makkonen

·         Brändin kirkastaminen, markkinointi- ja viestintästrategiat, viestintäsuunnitelmat: Eliina Puijola

·         Tuotannon ja toiminnan tehostaminen, yrityksen kehityskohtien löytäminen: Eero Grönroos

·         Myynnin ja johtamisen valmennus, ajankäytön hallinta: Otto Kuivalainen

Ota yhteyttä ja kysy lisää suoraan konsulteilta. Löydät yhteystiedot alta.

Toivomme voimia ja sisua kaikille yrittäjille. Kaikki mahdollinen apu kannattaa nyt ottaa vastaan. Selviämme tästä yhdessä!

Highline Oy, JK Kehitystoimisto Oy
Jani Karjalainen
puh. +358 50 590 4015
jani.karjalainen@kehitystoimisto.fi

Levidys Oy
Hans Alander
puh. +358 40 706 5939
hans.alander1@outlook.com

TaseMark Oy
Markku Litja
puh. +358 400 327 686
markku.litja@tasemark.fi

Simulo Oy
Lasse Karjalainen
puh. +358 400 716 420
info@simulo.net

Proper Oy
Teemu Purmonen
teemu.purmonen@proper.fi
puh. +358 44 246 4638

Ejerco Oy
Paula Makkonen
puh, +358 40 560 0044
paula.makkonen@ejerco.fi

Hienosäätö Oy
Eliina Puijola
puh. +358 40 504 1198
eliina.puijola@hienosaato.fi

Uudistuneet Oy
Eero Grönroos
puh. +358 407636048
eero.gronroos@uudistunet.fi

Vendacon Oy
Otto Kuivalainen
+358 50 542 1672
otto.kuivalainen@vendacon.fi