21.01.2022

Uuden vuoden myötä uudet kujeet myös pk-yritysten julkisiin tukiin

Vuosi 2022 tuo jälleen uusia tuulia pk-yrityksille suunnattuihin julkisiin  rahoitusinstrumentteihin. Muutoksia tuovat niin alkanut uusi EU-tukikausi 2021-2027 kuin rahoittajien uudet rahoituslinjaukset ja uudet hakuportaalit.

Minulta kysytäänkin jatkuvasti, mitä eri instrumentteja on tarjolla, mitkä ovat niiden saamisen kriteerit ja mihin niitä voisi käyttää. Kokosin tähän lyhyen päivityksen yleisimpien instrumenttien erityispiirteistä inspiraation lähteeksi:

Business Finlandin tuet kohdistuvat jatkossa entistä selkeämmin uusiin innovaatioihin ja innovatiivisiin palveluihin, joilla on kansainvälistymispotentiaalia. Yrityksen tulee olla yhtiömuodoltaan osakeyhtiö. Yhden hengen yrityksiä ei rahoiteta.

  • Innovaatioseteli voidaan käyttää täysin uuden tuotteen tai palvelun, mutta ei kuitenkaan sisäisen toiminnon kehittämiseen. Muutoksena entiseen on se, että sen omavastuuosuus on vuoden alusta poistunut. Erona entiseen on myös se, että tuki (5000 €) maksetaan yritykselle eikä palveluntuottajalle, ja vasta sen jälkeen, kun yritys on hyväksynyt ja maksanut palveluntuottajan laskun. Lisäksi hieman vanhempi uudistus on se, että saadakseen Innovaatiosetelin käyttöönsä, on yrityksen pitänyt työllistää joko yrittäjän itsensä tai vähintään 1 työntekijän 3 kuukauden ajan.
  • Explorer-perheen tukituotteet (Talent, Market ja Exhibition) kohdistuvat yrityksille, joilla on Suomessa vähintään 2 kokoaikaista työntekijää. Laskennallinen 200% kokonaistyöpanos voi koostua myös useamman henkilön osa-aikaisesta työpanoksesta.

Talent Explorer mahdollistaa kansainvälistymistä tukevan henkilön rekrytoinnin tuomaan uutta tietoa ja osaamista kohdemarkkinasta (maksimi hankekoko 40 000 €, 50% tuki jälkikäteen).

Market Explorer on kohdennettu ostopalveluiden hankintaan kansainvälistymistä tukevien selvitysten ja kartoitusten tekemiseksi (maksimi hankekoko 20 000 €, 50% tuki jälkikäteen).

Exhibition Explorer (ent. messuavustus) sopii yrityksille, jotka osallistuvat kansainväliseen B2B-messutapahtumaan ulkomailla tai virtuaalisesti ja osallistumisesta syntyy osastokustannuksia (maksimi 30 000 € / tapahtuma, tuki yhtälailla jälkikäteen. On huomattava, että kyseiseen messutapahtumaan tulee osallistua vähintään 3 muutakin yritystä.

  • Tempo-instrumentti sopii yrityksille, jotka haluavat kasvaa kansainvälisillä markkinoilla. Yrityksellä pitää olla siis jo (valmis) tuote tai palvelu, jolle lähdetään hakemaan kasvua joltakin tietyltä markkina-alueelta tai segmentiltä. Rahoitus ei ole varsinaisesti tarkoitettu tuotekehitykseen. Rahoituksen avulla voidaan parantaa valmiuksia kansainväliseen kasvuun, testata liiketoimintakonseptin toimivuutta esimerkiksi pilotoinnin ja asiakaspalautteen keräämisen avulla, hankkia palautetta potentiaalisilta asiakkailta ja kartoittaa kysyntää uudella kansainvälisellä markkinalla. Koko hankkeen maksimikoko on 66 667 €, josta Business Finlandin rahoitusosuuden muodostaa 50 000 €, joka maksetaan mukavasti kahdessa erässä: päätöksestä 35 000 € ja loput 15 000 € raportoitaessa. Yritykseltä vaaditaan niin ikään 200% henkilöresurssit, sekä 30 000 euron pääomaehtoista rahoitusta sekä taloudellinen kyvykkyys selvitä hankkeesta.
  • Merkittävästi haastavampi, mutta sitäkin kiinnostavampi instrumentti on alle 5 vuotiaille yrityksille suunnattu NIY (Nuoret Innovatiiviset Yritykset) -rahoitus, joka kohdennetaan lupaaville, nopeaan kansainväliseen skaalautumiseen kykeneville yrityksille. Rahoitus on kolmiportainen, joista jokaisen jälkeen arvioidaan yrityksen kyvykkyys saavuttaa suunnitellut tavoitteet.  Yrityksellä tulee olla vahvaa kansainvälistä osaamista, sekä yleensä myös ulkopuolisia sijoittajia. Yritykset työllistävät tyypillisesti useita työntekijöitä ja niillä on satoja tuhansia euroja liikevaihtoa sekä sijoituskierroksia takanaan. Instrumentti muodostuu avustuksista ja lainasta.
  • T&K-rahoitus soveltuu yritykselle, joka haluaa uudistaa tai kehittää kokonaan uusia tuotteita, palveluita, tuotantomenetelmiä tai liiketoimintamalleja. Rahoitus voi kohdistua vain tutkimus- ja kehittämistoimintoihin, eikä esimerkiksi skaalautumiseen. Tyypilliset hankkeet ovat kokoluokaltaan 200 000 € tai suurempia. Rahoitus myönnetään yhä useammin lainana ja entistä harvemmin avustuksena.

Ely-keskusten kautta kanavoitavien tukien osalta yksi suurimmista muutoksista on hanketukiportaalin vaihdos kevään aikana ja siirtyminen Eura2021 portaaliin. Samalla muuttuvat Yritysten kehittämisavustuksen kehittämis- ja investointitoimenpiteiden kulumallit. On kuitenkin pidettävä mielessä, että alueelliset Ely:t määrittävät jatkossakin alueelliset strategiansa, jotka tarkentavat minkälaisille yrityksille tukea myönnetään, mihin tarkoituksiin sekä minkälaisiin kustannuksiin. Kaikkia valtakunnallisia strategioita ei ole vielä julkaistu. Ely tukee myös muita yritysmuotoja kuin osakeyhtiötä, jos rahoituksen muut edellytykset täyttyvät. Muutoksena aikaisempaa tulee myös huomioida hakijayrityksen korostunut vastuu ja ymmärrys siitä, mitä rahoitusta on hakemassa ja miltä ’ohjelmalinjalta’. Jos jo alkumetreillä sattuu valitsemaan väärin, palautuu hakemus takaisin ja se on täytettävä uudelleen.

Erityisesti investointitukien osalta tukitasot vaihtelevat alueittain sekä yrityksen koosta riippuen 0 – 35% välillä. Investointitukiin tulee uutuutena nk. yleiskustannuslisä, joka on laskennallinen 1,5% kaikista investoinnin välittömistä kustannuksista. Investoinneilla tarkoitetaan sekä aineettomia että aineellisia investointeja. Aineellinen investointi on helppo ymmärtää, mutta aineettomalla tarkoitetaan esimerkiksi ohjelmistoja tai esimerkiksi alustamaisen ratkaisun tai palvelun kehittämistä, jonka päällä yrityksen asiakkaat tekevät omaa liiketoimintaansa.

Kehittämistukien osalta muutos on siirtyminen lähemmäksi Business Finlandin käyttämää kustannusmallia: jatkossa palkoista hyväksytään sivukulut kiinteän 26,44% vakiokululla, sekä sen lisäksi hyväksytään laskennallinen 7% yleiskustannuslisä kaikista välittömistä kustannuksista. Palkkojen osalta poistuu nk. tuntikirjanpitovelvoite tietyin edellytyksin. Tuki hyväksytyistä kustannuksista on edelleen 50% jälkikäteen. Maksatuksia voi toki hankkeen aikana olla useampia, kuten ennenkin. Tukia voidaan kohdistaa niin tuotekehitykseen, kuin sisäisten prosessien kehittämiseen ja kansainvälistymiseenkin. Hankkeeseen voidaan hyväksyä sekä palkkoja että ostopalveluja kunkin alueellisen Ely:n rahoitusstrategian mukaisesti.

Ja sitten sokerina pohjalla kiinnostava uusi modulaarinen Kertakorvaus-hanketyyppi, jonka tukiprosentti on 60% ja se voi muodostua sekä palkasta että ostopalvelusta.

Ideana on ollut tuottaa hankkeen tuloksien arviointiin perustuva instrumentti, jonka raportointiin ei kirjanpitäjää enää tarvita. Tuki maksetaan todennettuja tuotoksia vastaan (raportti, kuva tai muu luotettava selvitys). Instrumentti sisältää 4 moduulia, jotka ovat:

1.      Uuden tuotteen tai palvelun toteutettavuuden selvitys (proto/demo);

2.      Kansainvälistymisselvitys, ml. messut;

3.      Merkittävän EU-rahoitushakemuksen valmistelu; ja

4.      Uuden tuotteen tai palvelun pilotointi.

Kunkin moduulin maksimi kustannus on tämän hetkisen tiedon mukaan 20 000 €, josta tuki 12 000 €.

Maaseuturahaston tukia kanavoidaan edelleen sekä Leader-verkoston että Ely:jen kautta investointitukena sekä Yritysten Perustamistukena, joka voi olla kokeiluun jopa 10 000 € tai uuden liiketoiminnan aloittamiseen 35 000 €. Tuki yleensä kohdennetaan ostopalveluihin ja todennetaan raportein. Kullakin alueella on oma politiikkansa ja strategiansa niiden myöntämiseksi. Mahdollinen Starttiraha-päätös estää kuitenkin yleensä Perustamistuen myöntämisen, vaikka edellytykset muuten sijainnin tai yrittäjyyden osalta täyttyisivätkin.

Yhteistä kaikille tukimuodoille kaikkien rahoittajatahojen osalta on kuitenkin se, ettei yritys saa olla nk. vaikeuksissa oleva yritys ja että sillä pitää olla eväät kannattavaan liiketoimintaan. Yrityksellä pitää olla myös käsitys sen tavoitteista ja päämääristä, sekä konkreettinen hankesuunnitelma projektin läpi viemiseksi, joka tukee yrityksen strategiaa, joka sekin on siis pystyttävä määrittelemään. Lisäksi on aina pitkä lista erilaista muuta muistettavaa ja huomioitavaa.

Lopuksi sitten vielä lempilapseni, eli Ely:n kautta kanavoitavat Yritysten kehittämispalveluiden analyysi- ja  konsulttipalvelut. Olen toiminut jo 4 vuotta Ely:n valtakunnallisena ’Kehpa-konsulttina’ erityisosaamisalana yritysten (kasvu- ja kehittämis)strategiat sekä innovaatioiden kaupallistaminen. Lähipiiristä löytyy myös digitaalisten ratkaisujen osaaja. Mainittujen teemojen lisäksi listalla on markkinointiin ja johtamisen kehittämiseen liittyvät palveluntuottajakonsultit, jotka tuottavat palveluja kaikille suomalaisille pk-yrityksille, joilla on vähintään 1 tilikausi takana tai innovaatioiden kaupallistamisen osalta jokin uusi innovaatio takataskussaan. Yritykselle yhden konsultaatiopäivän hinta on 325 € + alv.  

Omana tapanani on yleensä toimia tarvelähtöisesti, eikä rahoitusinstrumenttilähtöisesti. Kuuntelen ja pyrin ymmärtämään asiakkaani tarpeet ja haaveet. Osana omia konsultaatiotoimeksiantojani suunnittelemme usein erilaisia asiakasyrityksen strategiaa tukevia toimenpiteitä, joista helposti muodostuu myös konkreettinen hankesuunnitelma. Usein myös joku tai jotkin yllä mainituista instrumenteista mahdollistavat ja helpottavat niiden konkreettista toteuttamista. Takanani on satoja erilaisia hankkeita ja yritystarinoita hyvin erilaisille yrityksille eri toimialoilta, joita olen saanut olla viemässä omalta osalta eteenpäin. Kehpa-konsultointiapu voikin toimia astinlautana yrityksenne kehittämiseen! Saa kysyä neuvoa ja vinkkejä!

Ja sitten lopuksi vielä se perävalotakuu: rahoitusinstrumenttien ehdot ja rahoitusmallit voivat ja muuttuvatkin ajoittain. Kannattaa olla tarkkana, mitkä kulloinkin voimassa olevat ehdot ovat, ennen kuin käärii hihat! Lisäksi on pidettävä mielessä nk. De minimis-sääntö: yritykselle voidaan myöntää 3 vuoden aikana enintään 200 000 € tukea, jota ei tarvitse maksaa takaisin. Nyt huomioidaan siis vuosien 2020 ja 2022 välisenä aikana myönnetyt tuet. Myös nk. koronatuet pl. kustannustuet.

Mukavaa kevään odotusta kaikille!

Paula Makkonen

Highline-konsultti

Inse Consulting Oy

www.inse.fi

+358405600044