09.04.2020

Kun muut odottavat – selviytyjät toimivat

Yrittäjänä tai toimitusjohtajana olet tottunut toimimaan ja tekemään päätöksiä. Kärsivällisyyttäsi koetellaan, kun epävarmuustekijät vellovat ympärillä ja kaikki vain odottavat. Lisäksi haluaisit auttaa niitä, joilla epätoivo on kaikista suurin. 

Sinua ärsyttää.

Haluaisit tehdä ja toimia, mutta koska suunta on epäselvä – odotat kuten muutkin. Kaikesta huolimatta näet tilanteessa uusiakin mahdollisuuksia. Mietit mielessäsi, kannattaako asiaa viedä eteenpäin vain ei.
Kuka sen kertoisi?

Lupa toimia

Odotellessasi saat hyviä uutisia: Sinulla on lupa toimia, sillä elinvoimaiset yritykset auttavat omalla tekemisellään muita. Ne työllistävät omaa henkilökuntaa, alihankkijoita ja sidosryhmiä. Tuottavat toiminnallaan veroja yhteiskunnalle ja viestittävät tekemisellään positiivista esimerkkiä muillekin: Me uskomme, että tästä noustaan vielä.  

Elinvoimaiset yritykset vetävät suosta muita ja sinnikkyydellään voivat pelastaa oman yrityksen työpaikkojen lisäksi myös muidenkin työpaikkoja. Yhden yrityksen teoilla voi olla kauaskantoiset positiiviset vaikutukset.

Tartu tilaisuuteen heti

Highlinen konsultit ovat olleet vauhdittamassa useita menestystarinoita. Joskus on vedetty suosta ylös raskaampiakin lasteja – toisinaan myötätuuleen on päästy pienillä korjausliikkeillä. Suunta on kuitenkin aina sama: kasvu, kehittyminen ja positiivinen tulos.  

Juuri tällä hetkellä osalla teistä on enemmän aikaa kuin koskaan aikaisemmin. Nyt on aika ja paikka tehdä ne asiat, mihin ei aiemmin asiakastöiltään ehtinyt. Kun korona on voitettu, etsitään uusia voittajia talouselämän puolelta. Markkinoille avautuu uusia tilaisuuksia ja paikkoja, joihin nyt on mahdollisuus valmistautua.

Tartu ELYn ja Business Finlandin kautta tarjolla oleviin rahoitusmalleihin, joiden kautta saat tuhansien eurojen palveluita lähes ilmaiseksi. Jos et jaksa ottaa näistä tarkemmin selvää, soita suoraan asiantuntijallemme. Me autamme sinua eteenpäin.

Innostutaan ja viedään asioita eteenpäin yhdessä

Älä jää ideoidesi kanssa yksin vaan innostu yhdessä meidän kanssa. Me katsomme tulevaisuutta mahdollisuuksien silmälasien kautta niin, että hommassa on järkeä pitkälläkin tähtäimellä. Toppuuttelemme tarvittaessa ja kehotamme painamaan kaasua, kun tie on auki.

Odottamalla ei mikään muutu. Siksi kannattaa toimia nyt.

Kaikki konsulttimme löydät täältä: https://www.highline.fi/tekijat-ja-palvelut