27.03.2023

Highline Oy:n konsulttiverkosto kasvaa – verkostoon mukaan kolme uutta konsulttia

Highlinen konsultit tarjoavat asiakasyrityksille täsmäosaamista tiettyyn tarpeeseen tai tietyksi ajanjaksoksi. Konsulttia haetaan ratkaisemaan pullonkaula, toimimaan kyseenalaistajana tai toteuttamaan joku projekti kokonaisuudessaan yhdessä yrityksen kanssa

Konsultit yritysten takana

Vuonna 2022 Highlineen liittyi mukaan kolme uutta konsulttia: Pekka Hoffrén, Hanna Koponen sekä Mika Santanen. Nämä kolme konsulttia täydentävät Highlinen konsulttiverkostoa vuosien ajan karttuneella asiantuntijuudellaan.

PH Sewen Oy

Pekka Hoffrén perusti PH Sewen Oy:n vuonna 2018 päämääränään auttaa erityisesti teollisuuden yrityksiä tehostamaan tuotannollista toimintaansa teknologiaa hyödyntäen. Tämän lisäksi Hoffrén on hallituskonkari, joka tälläkin hetkellä työskentelee neljässä eri hallituksessa.

– Minulla on pitkä kokemus yritysjohtamisen luottamuksellisista toimeksiannoista yritysten henkilöjärjestelyissä ja muutostilanteissa. Vuonna 1998 aloitin työt ABB:llä ja sain siellä mittavan koulutuksen systemaattiseen diagnostiikkaan, jonka hyödyllisyys korostuu varsinkin tehtaiden tuotannon tehostamisessa. Hallitusosaamistani olen aktiivisen osallistumisen lisäksi päivittänyt Tampereen Kauppakamarin HHJ-koulutuksissa.

Henkilöjärjestelyjä ja muutostilanteita yhdistää Hoffrénin mielestä se, että niihin pitää pyrkiä löytämään toimiva ja toteutuskelpoinen suunnitelma nimenomaan asiakkaan tavoitteet mielessä pitäen.

– Kanssani työskennellessä asiakas saa johtamisen asiantuntijan esimerkiksi tilapäiseen toimintoon tai uuteen, rakenteilla olevaan toimintoon. Asiakkaani haasteet ovat minun haasteitani ja etsin niihin ratkaisut. Pitkä kokemukseni perheomisteisten yhtiöiden kanssa työskentelystä on kasvattanut kykyäni luovia myös haastavissa tilanteissa, joita esimerkiksi omistajanvaihdoksiin voi liittyä.

Joenna Oy

Hanna Koposen luotsaama Joenna Oy tarjoaa asiakasyrityksille liiketoiminnan kehittämistä suurella sydämellä.  Hanna

– Työskentelin yli 15 vuotta Finnveralla rahoittajapuolella, mistä olen hankkinut kokemukseni erityisesti pk-yritysten talouden suunnitteluun, yrityskauppoihin, sukupolven- ja omistajanvaihdoksiin sekä rahoituksen hankkimiseen. Olen kasvanut yrittäjäperheessä ja olen ollut mukana perheyrityksessä omistajana sekä hallituksen jäsenenä. Oma päätoiminen yrittäjyys on ollut jo pidempään haaveeni ja tavoitteeni. Highlinen Jani Karjalaisen rohkaisemana uskaltauduin lähtemään virkanaisesta yrittäjäksi vuonna 2022.

Konkreettisina palveluinaan Koponen pitää erityisesti talousanalyysejä ja kehittämissuunnitelmia, rahoitussuunnitelmia ja -laskelmia sekä liiketoiminnan tervehdyttämissuunnitelmia. Erityiseksi vahvuudekseen Koponen mainitsee asiantuntijuuden pk-yritysten omistajanvaihdoksissa.

– Tavoitteeni on tehdä liiketoiminnan kehittämisestä kiinnostavaa ja antaa konkreettisia neuvoja ja työkaluja esimerkiksi talouden suunnitteluun tai strategiatyön käynnistämiseen. Toivon, että kanssani yrityksen kehittäminen on innostavaa, käytännöllistä ja kannustavaa – oli tavoitteena sitten talouden suunnittelu tai hallitustyön aloittaminen. Jälkimmäinen on mielestäni alihyödynnetty mahdollisuus pienissä yrityksissä!

Inpack Oy

Mika Santasen Inpack Oy on pakkaavan teollisuuden paras kaveri. Vuosien kokemus eri elintarviketeollisuuden aloista on antanut Santaselle kyvyn yhdistellä ratkaisuja jopa raja-aitoja rikkoen.

Mika– Olen valmistunut tuotantotalouden insinööriksi ja ajauduin sattuman kautta pakkausalalle vuonna 2010. Kahdeksan vuoden toimitusjohtajakokemus kahden sopimuspakkausta harjoittavan yrityksen ratissa olivat oiva korkeakoulu elintarvikepakkaamisen alalle. Vuonna 2018 perustin Inpack Oy:n, koska koin elintarvikepakkaamiseen liittyvään konsultointiin olevan kysyntää ja sittemmin toiminta on laajentunut myös muuhun pakkauksia käyttävään teollisuuteen.

Santasen omien sanojen mukaan Inpack Oy:n vahvuus on kokemuksessa ja verkostoissa, jotka ovat kasvaneet viimeisen 25 vuoden aikana.

– Olen ollut urallani mukana yli sadassa projektissa, joissa olen päässyt ratkomaan pakkausalaa koskevia haasteita. Haasteita on ratkottu koskien mm. pakkausmateriaaleja, pakkauksia, pakkausprosesseja, tuotekehitystä, raaka-ainetoimittajia, markkinointia, kuluttajatutkimuksia, alihankintaa ja strategioita. Olen ollut mukana myös oman tuotantolaitoksen perustamisessa. Hyödyntämällä kokemustani ja verkostoani, voin auttaa asiakkaitani tuoteideoiden kehittämisessä aina valmiiksi tuotteiksi asti.

Highline Oy on asiantuntijayritys, joka koostuu valikoiduista ja itsenäisistä konsulteista. Vuodesta 1984 toiminut yritys on kasvanut yhteensä 14 konsultin kokoiseksi, joista jokaisella on oma vahva osaamisalueensa yritysten liiketoiminnan kehittämisessä. Highlinen konsulteilla on yli 15 vuoden kokemus liiketoiminnan konsultoinnista, seniorikonsulteilla jopa vuosikymmeniä.