11.01.2022

Aallon Leipomon tuloksesta saatiin jälleen kannattava Hans Alanderin avulla

Mika Vilenius toimii identtisen kaksoisveljensä Markuksen kanssa yrittäjänä Ylöjärvellä sijaitsevassa Aallon leipomossa.

Yritys on perustettu vuonna 1932 ja sen pääasiallisena markkina-alueena on Pirkanmaa.

Vilenius ja hänen veljensä ostivat Aallon leipomon vuonna 2000. Ensimmäiset vuodet olivat tuottoisia ja asiat näyttivät menevän hyvin. Aallon leipomo laajeni yrityskaupan myötä Ikaalisiin, mutta toiminta kääntyi tappiolliseksi. Vuonna 2018 konsultti Hans Alander otti Vileniukseen yhteyttä.

– Yrityskauppa toi meille parina vuonna isot tappiot ja tajusimme tehneemme virhehankinnan. Onneksi Hans otti meihin yhteyttä ja pääsimme heti samalle aaltopituudelle. Perehdyimme yhdessä toimintojen kannattavuuteen.

Luvut eivät valehtele

Tilanne läpikäytiin Alanderin kanssa perusteellisesti. Tuloslaskelmasta tarkasteltiin, mistä yrityksen myynti oikein koostuu ja mitkä toiminnot ovat tappiollisia.

– Palastelimme tuloslaskelman pieniin eri osiin. Kävi ilmi, että meidän piti lopettaa Ikaalisissa sijaitsevat kahvilat ja myymälät. Nämä olivat vaikeita päätöksiä, mutta luvut eivät valehtele. Talousasioissa pitää miettiä kokonaisuutta ja jatkuvuutta, jotta koko yrityksen toiminta ei vaarannu.

Isojen päätösten tulokset näkyivät nopeasti. Aallon leipomossa tehtiin myyntiennätys vuonna 2019. Kun vuonna 2017 tehtiin 100 000 euroa tappiota, vuonna 2021 saatiin 100 000 euroa tulosta.

Tällä hetkellä liikevaihto on n. 1,6 miljoonaa euroa. Vuonna 2022 Vilenius uskoo myynnin paranevan edelleen, kun pääkaupunkiseudun toimitukset tulevat kasvamaan merkittävästi.

– Korona on hidastanut kasvua, mutta menemme eteenpäin koko ajan.

Ruisleopa 1470 scaled

Apua myynnin kehittämiseen

Alander keskittyi konsultoinnissa myös myynnin kehittämiseen. Aallon leipomoon perustettiin myyntitiimi, jossa jokaisella on omat roolit. Myyntiä tehdään täsmällisemmin ja perusasiat ovat menneet valtavasti eteenpäin. Alander ja Aallon leipomon ovat kehittäneet lisäksi katelaskentaa, jotta yrityksessä ymmärretään, mitä tuotteen valmistus todella maksaa ja millä hinnalla sen voi myydä.

Yrityksessä mietitään myös, mihin tuotteisiin kannattaa satsata. Kampanjoita suunnitellaan yhdessä Alanderin kanssa. Tuoteryhmiä käydään läpi jatkuvasti ja tuotekehitykseen panostetaan. Aallon Leipomon kehittämä 100-prosenttinen kauraleipä olikin Pirkanmaan osuuskaupan myydyin leipä syksyllä 2019.

Katse tulevaisuuteen

Oikeaan suuntaan meneminen antaa yrittäjille työrauhan. Talouslukuja ja myyntiä seurataan Hansin kanssa kuukausittain ja tarvittaessa tehdään toimenpiteitä suunnan pitämiseksi oikeana.

– Hansilla on työkokemusta myös Fazerin Leipomoilta, joten hän ymmärtää alaa. Kun rinnalla on kokenut talousihminen, en murehdi asioita niin paljon. Hansin asiantuntemus antaa minullekin luottamusta tulevaan.

Vilenius kertoo, että yrityksen lukujen avaaminen ei ole helppoa, mutta Alanderin kanssa yhteistyö on ollut alusta asti miellyttävää.

– Olen uskaltanut kertoa kaikki leipomon asiat avoimesti ja rehellisesti, kuten tällaisessa tilanteessa pitääkin. Hans ei arvostele eikä syyllistä, vaan katsomme tulevaisuuteen. Hans on helposti lähestyttävä ja kuuntelee aidosti.

Lue lisää Aallon leipomosta.

Lue lisää Hans Alanderista.

Maalais ruisleipa 8 scaled