konsulttikummi

Vapaaehtoisverkosto tukee kehitysmaan yrittäjiä

Yrittäjyys ja sen tukeminen on yksi tehokkaimmista tavoista vähentää köyhyyttä ja edistää kestävää kehitystä. Yrittäjyyden edistäminen kehitysmaissa auttaa ihmisiä konkreettisesti ja luo tulevaisuuden uskoa. Toiminnan kasvun taustalla kehitysyhteistyössä ovat sen vaikuttavuus ja siitä saadut hyvät tulokset.

Pk-sektori tuottaa länsimaissa yli 60% työpaikoista. Kehitysmaissa vastaava luku on vain 30%, koska pieniltä yrityksiltä puuttuu kapasiteetti kasvattaa yrityksiä ja houkutella siihen tarvittavaa rahoitusta. Haastavin tilanne on tällä hetkellä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Yhteistyö Kirkon ulkomaanavun kanssa

Tapasin alkuvuodesta Jukka-Pekka Kärkkäisen ja Ville Wacklinin, jotka tekevät tätä työtä Kirkon Ulkomaanavussa (FCA). Keskusteluissamme totesimme yllä kuvatut yrittäjyysavun vahvuudet ja kuulin, että työtä pyritään tulevaisuudessa tekemään yhä enemmän. Erityisesti Jukka-Pekan luotsaama FCA Investment Oy (FCAI) avaa uuden merkittävän toimintamuodon PK-yritysten tukemiseen uusilla rahoitusratkaisuilla.

FCA:n ja FCAI:n tukemilla yrityksillä ja yrittäjillä kehitysmaissa on samat tarpeet kuin suomalaisillakin yrittäjillä – he tarvitsevat tukea siihen, miten alkaneesta hankkeesta tehdään kestävää liiketoimintaa. Tähän Suomessa on hyvät ja moninaiset tukiverkostot, jotka kehitysyhteistyön kohdemaista monesti puuttuvat. FCA:n ja FCAI:n vastaus tähän on verkostomainen ”CFO as Service” -toimintamalli (CFO = Chief financial officer). Tällä FCAI tarjoaisi tuettaville yrityksille asiantuntijoiden tukiverkostoa, jonka kautta he saisivat eri liiketoiminnan osa-alueisiin liittyvää neuvontaa. Tapaamisessamme syntyi idea ”Kummikonsulttitoiminnasta”.

Työtä etänä ja paikan päällä

Alustava ajatuksemme on, että verkostoon liittyvät voivat tulevaisuudessa auttaa omalla osaamisellaan FCA:n ja FCAI:n kautta tuettuja ja rahoitettuja yrityksiä eteenpäin liiketoiminnoissaan. Työ tarjottaisiin ns. omalle kummiyritykselle suurimmalta osaltaan etänä viestien sekä erilaisten IT-ratkaisujen kautta. Tukeen sisältyisi myös yrityskäyntejä paikan päällä, ainakin yrityksen alkuvaiheessa. Työ olisi arvoiltaan vapaaehtoista ”Skill Donation” –työtä, josta korvataan tehtävään liittyvät kulut.

Haluatko tulla mukaan?

Nyt keräämme sitä ydinryhmää, joka on innostunut kehittämään toimintaa kanssamme. Tämän jälkeen kokoontuisimme porukalla yhteen ja alkaisimme perehtyä sekä suunnitella yhdessä tulevaa toimintaa. Jos kuvattu yhteistyö kiinnostaa ja haluatte mukaan, laittakaa asiasta viestiä minulle (jani.karjalainen@kehitystoimisto.fi) tai Villelle (ville.wacklin@kua.fi) 31.8.2018 mennessä. Voit myös välittää tiedon eteenpäin halukkaille. Ensimmäinen yhteinen tapaaminen halukkaille järjestetään Helsingissä syys-lokakuun vaihteessa. Annamme myös mielellämme asiaan liittyvää lisätietoa.

Yhteisen suunnittelun osioita olisivat ainakin:

  • Esittelyt ja perehtyminen nykyiseen toimintaan, verkostoihin ja suunnitelmiin / FCA ja FCAI
  • ”Kummikonsultti”-toimintamallin esittely ja suunnittelu: miten toiminta toteutetaan käytännössä, ajatusten vaihto (mm. käytettävät työkalut / noudatettavat arvot ja menettelytavat, yhteydenpidon tavat yrityksiin, jne.)
  • Kummikonsulttitoiminnan osaamis- ja koulutustarpeiden tunnistaminen ja määrittely (mm. maakohtaiset perehtymistarpeet) sekä konsulttien oman kouluttautumisen mahdollistaminen.

 

Tervetuloa mukaan!

 

Lisätietoja / ilmoittautumiset

Jani Karjalainen

p. 050 590 4015

jani.karjalainen@kehitystoimisto.fi

Ville Wacklin

p. 040 719 0592

ville.wacklin@kua.fi